Kansallispuvut ovat yksi käsityötaidon mestaruusnäyte, joka vaatii tarkkaa kättä ja harjaantunutta tekijää. Pelkkä käsityötaito ei aina riitä, vaan kansallispukuihin liittyy myös ymmärrys siitä, miten, missä ja kuka näitä pukuja on käyttänyt. Kansallispuvut olivat 1700–1800-luvuilla rahvaan juhlapukuja, jotka jäljittelivät aatelisten asuja. Ensimmäiset kansallispuvut koottiin kansallisaatteen noustessa Suomessa 1800-luvulla. Viime vuosina kansallispukujen lisääntynyt käyttö ja niiden suuri suosio on näkynyt niin eri medioissa kuin käsityöläisten työpöydillä. Taito Pirkanmaalla on kolme pukua, joista voitte lukea lisää täältä.
Taitojärjestön taitoyhdistyksetkin ovat huomanneet, että tiedusteluja kansallispuvuista tulee tiheämmin kuin ennen. Tämä vaatii paljon osaamista myös henkilökunnalta, sillä pukujen yksityiskohdat ja eri kudontatekniikat, ompelurakenteet sekä asusteiden kirjo vaativat erikoisosaamista, jota on vain harvoilla. Vesilahdessa alkaa syksyllä 2022 kansallispukujen ompelupiiri, jonne voi mennä päivittämään omaa pukuaan. Lisätietoa ja ilmoittautumiset täältä tai Taitokeskus Vesilahti
Pian valmistuva Oriveden kansallispuvun tarkistamisprojekti on ollut iso urakka yhdistykselle, Suomen kansallispukukeskukselle ja alihankkijoille. Kun hanke aloitettiin 2019, ei voitu aavistaa, miten paljon koronapandemia vaikuttaa kaikkeen; maailmanlaajuisesti materiaalien saatavuuteen, vierailuihin museoihin, yhteistyötapaamisiin sekä terveyteen. Näiden ja lukuisten muiden negativisten yhteensattumien summa on varjostanut hankkeen edistymistä ja viivästysten takia julkistamisen päivämäärää ei vielä uskalleta luvata.
Olemme saaneet hankkeeseen tukea Pirkanmaa Kulttuurirahastolta sekä Leader-ryhmä Kantri ry:ltä. Molemmille rahoittajille olemme syvästi kiitollisia hankkeen mahdollistamisesta sekä joustamisesta hankkeen viivästyessä.
Kansallispukujen tuuletus on täällä pian
Onko sinulla kaapissa kansallispuku? Kansallispukujen tuuletuspäivää vietetään vuosittain kansallispukujen syntymäpäivänä 5.8, liity sinäkin joukkoon ihailemaan isoäitien kätten työtä ja tuulettamaan pukuasi. Jos kaikki osat eivät ole tallessa, tai ”kutistuneet kaapissa” voit pukea vain osa ja tuunata lopun #tuunaamunperinne on suotava tyyli myös tuuletukseen. Katso täältä lähin tuuletuspaikka!